...

Mä olen ihan ulapalla nyt tän uuden bloggerin systeemien kanssa, yritin vastata kommenttiinkin niin ei anna sitä millään näkyviin ja kun asetuksista painan linkistä sinne tekstiin mihin kommentti on tullut, niin yläkulmassa lukee "kirjaudu sisään".. hmm... Niin, siis onneksi ei olla kovin usein samassa vuorossa tuon toisen odottajan kanssa, helpottaa sekin :) Itellä vähän panikoiva olo, viikot näin ja jos jotain käy niin käy, eikä sille mitään voi. Varmaan alkuviikon vatsatauti laittanu mahan herkille, toivottavasti ja menis ohi itsestään.. Työterveyslääkäri paineli mahani keskiviikkona ja sillon tuntu kipu oikeella painettaessa, muttei heijastanu sit vasemmalta enään, samoin ihan alavatsa oli kipeenä ja musta se kipu tuntu lähinnä kohdunsuulla :/ Illalla oli pakko kuunnella (eilen siis) äänetkin ja hienosti siellä jumpsutteli, yöllä heräsin jopa kylkeä kääntäessäni tohon mahakipuun, inhottavaa.. Jos ei ala helpottaan niin sit maanantaina soittoa neuvolaan et mitäs nyt tehdään, ihan näillä viikoilla en jostain syystä kehtaa äitipolillekkaan mennä, vaikka sieltä sanottiinkin nt-ultran yhteydessä näin "seuraavan kerran sitten rakenne-ultraan ja toki jos jotain tulee niin sitten aiemmin" eli ei mua ole sinne kielletty menemästäkään, ei vaan kehtaa.. Hmm.. Mulla oli kurkussa ilmeisesti joku tulehdus ja sain siihen ab:t, toivotaan josko se auttais tohon alamahan kipuiluunki sit samalla? Toivoa on :)

14+1

Aloitetaanpas tämäkin blogi sitten viimein, ollaanhan tässä jo 15. raskausviikolla <3 Pitkään oli mielessä kirjoitella, mutta kuitenkin jätin väliin koska suu piti pitää kiinni mahdollisimman pitkään, ei mistään erityisestä syystä, täysin omasta tahdosta. Elikkäs,, pieni kakkospähkinä oli haaveissa vielä, pienellä ikäerolla mielummin, koska en halua enään lähteä "täysin tyhjästä" vauva-rumbaan, helpompi se on niin, että lapset on kerralla pieniä ja sit saa keskittyä niiden isoksi kasvattamiseen. Lopetin pähkinän imetyksen hänen ollessa reilu 8kk ja kas, heti tärppäs! Testin tein maaliskuun alussa enkä ollut uskoa silmiäni, NÄIN NOPEASTI?! Miten se on mahdollista kun ensimmäistäkin pähkinää odotettiin vuositolkulla! Täytyy sanoa että jos en olis istunu niin olisin varmasti tippunu jaloiltani.. tässä, eka on tehty 3.3. ja toinen 6.3.

Pienen alkushokin jälkeen alkoikin pohtiminen,, missä mennään? Tosiaan kroppa on toiminu viimeksi ennen edellistä raskautta,, kovin pitkällä ei voinu olla ihan jo ton ekan testin haaleuden takia.. Lääkäri veikkas viikko noiden testien jälkeen että rv 8-10 mutta siitä viikon päästä ultrassa todettiin että rv7+ ja syke näkyi! Nt-ultrassa kävin 16.4. ja siellä se pieni pompsutti menemään, sydän pamppaillen, viikkoja tuolloin 10+5 ja lasketuksi ajaksi piirtyi 7.11. Ja nyt vain odotellaan. Raskaus on jälleen edellistä erilaisempi, tällä kertaa ei juuri pahoinvointeja ole ollut, pientä etomista jos ruokailujen väli venähtää, muttei yhtään samanlaista kuin viimeksi, toisaalta onneksi, toisaalta se oireiden puuttumattomuus saa pelot nousemaan. No, masu on ainakin kasvanut joten pakko siellä kasvua on olla ja kotidoppleri kertoo jumps jumps - ääniä joten, ei epäselvyyksiä ;) Tällä hetkellä kuitenkin päässä pyörii taas paljon asioita,, viime raskaus oli pelkojensa kanssa kuitenkin varmasti helpompi kuin tämä, se alkoi loppukesällä ja päättyi alkukesällä, nyt, kuolleen lapsen syntymäpäivä osuu raskauden ajalle, viikkoja tuolloin on vain 3 vähemmän kuin nuo "kuoleman viikot".. Vaikka seurantakin on jo luvattu, niin silti, tämä menee niin paljon tällä kertaa samaa kaavaa kuin silloin. Silloin täytti vuoden kun olin rv10+ raskaana, pojille piti tulla ikäeroa noin 1v6kk, ihan kuten nyt kuopukselle ja tulokkaalle.. Sama työpaikka, siellä toinenkin raskaana ja ja.. Mä tiedän järjellä, että nää on jopa hölmöjä ajatuksia (tunteetko sen toisen ajattelu-tavan sitten sanelee? ) , mutta se toinen odottaja kun odottaa esikoistaan niin tietenkin on ne pinkit lasit päässä ja mun on vaikea pitää päätäni kiinni, mulla ei niitä ole, niin ja meillä on samoihin aikoihin laskettu-aika.. huh.. Noh... näillä mennään, mitä on annettu ja koitetaan nauttia. Tämä, aikuisten oikeasti on meidän viimeinen lapsi kunhan elävänä syliin saadaan ja elossa pysymään kuten tuo ensimmäinenkin pähkinä sekä nuo vanhemmat lapset. Sitten riittää, enään ei kestä pää eikä kroppa. Tässäpä tätä taas, hyvin epämääräistä selostusta, mutta tähän saatte taas tottua, päässä pyörii ajatuksia ja sormet vaan naputtaa, näin sitä tekstiä syntyy kummasti ja olo kevenee. Ensi kertaan!